sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Mitä minä voin tehdä.



Minä voin vaikuttaa asioihin. Sinäkin voit. Jokainen meistä voi. Meillä on lukemattomia keinoja vaikuttaa meille tärkeisiin asioihin. Meillä on valtavat mahdollisuudet auttaa muita ihmisiä. Saada kanssaeläjille hyvä mieli. Saada apeat kasvot hymyilemään.

Olen usein kuullut ihmisten toteavan ”minä olen vain pieni ihminen, enhän minä mitään voi tehdä.” Väärin. Kyllä voit! Jos haluaisin olla tyly, sanoisin, että ”Ota silmä käteen ja katso omaa napaasi pidemmälle.” Odotammeko , että kaikki tehdään meidän puolestamme? Me olemme Suomi, me olemme tämä yhteiskunta, meidän pitää toimia.

Noh, mitä yksi pieni ihminen sitten voi tehdä? Tässä muutama ehdotus :

1. Mieti mikä on sinulle tärkeää, mihin haluat panostaa? Voit valita vaikka parikin asiaa, mutta tässä vaiheessa kannattaa pitää järki kädessä, koska me emme repeä joka paikkaan ja ei ole tarkoitus väsyttää itseään loppuun muiden auttamisella, vaan saada siitä hyvä mieli itselle ja muille. Mieti haluatko toimia aktiivisesti vai sopisiko sinulle kannattajajäsenyys paremmin. Löytyykö sinulta ylimääräisiä tavaroita/vaatteita lahjoitettavaksi tai olisiko vanhusten kanssa ulkoilu mieluista? Huolettaako luonnon tila tai eläinten oikeudet? Selvitä oman alueesi toimijat näiden kohteiden saralla ja anna palaa.

2. Mieti omia vahvuuksiasi, kuinka voisit hyödyntää osaamistasi muiden iloksi? Esimerkiksi itse pidän neulomisesta. Vuosi sitten järjestimme ystäväni kanssa neulekampanjan, jossa neuloimme sukkia ja pipoja Keski-Suomen keskussairaalan synnytysosastolle. Jokaisen on mahdollista toteuttaa tällainen kampanja, eikä se loppujen lopuksi paljon vaadi. Käytä mielikuvitustasi!


3. Lähde mukaan politiikkaan. Tutustu puolueisiin, tuntuuko joku juuri sinulle sopivalta? Ota selvää, ole kiinnostunut. Aloita paikallisesti, lähde mukaan kunnallispolitiikkaan!

4. Opiskele ja kouluttaudu sellaiselle alalle, joka kiinnostaa ja jossa voit toimia muiden hyväksi. Vaihtoehtoja löytyy monia, mitä ammatteja sinulle tulee mieleen?

5. Jotain muuta, mitä? Vinkkejä ja linkkejä on suotavaa jakaa!

Internetin aikakautena googlettamalla löytyy varmasti tietoa juuri sinua kiinnostavasta asiasta. Suomi on täynnä erilaisia yhdistyksiä ja järjestöjä, listasinkin alle muutaman linkkivinkin. Ota rohkeasti yhteyttä ja selvitä mitä juuri sinä voisit tehdä! Tärkeintä on toimia, ei vain puhua. Haluan itse uskoa siihen, että hyvä kiertää. Kun tekee hyvää, saa hyvää. Viha taas kasvattaa vihaa.

Keskitytään luomaan parempi huominen. Keskitytään näkemään ja tekemään hyvää. 


Linkkivinkit :
 
Hope toimii vapaaehtoisvoimin yhdessä yhteiseksi hyväksi. Teemme avullasi todeksi unelmaa siitä, että lapsilla olisi Suomessa tasa-arvoisemmat mahdollisuudet hyvään arkeen. Jaamme vähävaraisille ja kriisin kokeneille perheille konkreettisia tavaralahjoituksia, sekä lapsille ja nuorille harrastustukea ja vapaa-ajan elämyksiä.

Joulupuu on hyväntekeväisyyskeräys, jonka tavoitteena on antaa joululahja niille lapsille, jotka muuten jäisivät ilman Joulupukin tuomisia. Joulupuu-keräys järjestetään ympäri Suomea paikallisten Nuorkauppakamarien toimesta.

Mannerheimin Lastensuojeluliitto on avoin ja valtakunnallinen kansalaisjärjestö, johon kaikki uudet jäsenet ovat tervetulleita. MLL:n päätehtävä on edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia. MLL on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton.

Pelastakaa Lapset ry on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton, vuonna 1922 perustettu kansalaisjärjestö, joka edistää lapsen oikeuksien toteutumista Suomessa ja maailmalla.

Suomen Punainen Risti on yksi Suomen suurimmista kansalaisjärjestöistä. Punaisen Ristin tehtävänä on auttaa apua eniten tarvitsevia kotimaassa ja ulkomailla. Punainen Risti auttaa ihmisiä katastrofien ja onnettomuuksien sattuessa ja kouluttaa heitä varautumaan niihin. Järjestö kannustaa ihmisiä hoitamaan terveyttään ja pitämään huolta toisistaan.

Luonnonsuojeluliiton toiminnan kivijalka on alueellisessa ja paikallisessa luonnonsuojelutyössä. 15 alueellista luonnonsuojelupiiriä ja niihin kuuluvat yli 180 paikallisyhdistystä tekevät ruohonjuuritason luonnonsuojelutyötä monimuotoisemman luonnon ja puhtaamman ympäristön hyväksi. Suomen luonnonsuojeluliiton toiminta on avointa kaikille luonto- ja ympäristöasioista kiinnostuneille. 

SEY on Suomen suurin ja vaikuttavin eläinsuojelujärjestö ja eläinsuojelun asiantuntija. SEYn toimialaan kuuluvat kaikki eläimet ja liiton toiminta kattaa koko maan.

tiistai 1. syyskuuta 2015

Mitä minä haluan opettaa lapselleni.

Jokainen ihminen on paha. Älä luota keneenkään. Älä puhu tuntemattomille. Älä lahjoita rahaa kodittomalle, koska hän on kuitenkin huijari. Mustalaiset ovat varkaita. Ulkomaalaiset ovat rikollisia.

Mietitäänpä tällainen tilanne : Menet ensimmäistä kertaa uuteen työpaikkaan,  josta et entuudestaan tunne ketään. Tieto tulostasi on levinnyt jo viikkoja ennen tuloasi ja aiheuttanut rankkaa vastustusta. ”Sinua ei haluta tänne”. ”Mene jonnekin muualle”. ”Suksi sinne mistä tulitkin”. Kukaan ei halua olla lähelläsi, kukaan ei puhu sinulle. Sinut on leimattu. Kukaan ei ennen tätä päivää tiennyt ikääsi, sukupuoltasi, ulkonäköäsi, luonnettasi, harrastuksiasi, elämäntilannettasi… Niin, kukaan ei ennen tätä päivää tiennyt muuta kuin sen, että olet tulossa. Silti sinua ei haluta tänne, se on päätetty yhteistuumin. Miten tällainen vastaanotto vaikuttaisi sinun käyttäytymiseesi ja olemiseesi? Millaisia tunteita se herättäisi?

Me toitotamme jatkuvasti. että kiusaaminen on väärin ja siihen tulee puuttua. Silti me itse näytämme lapsillemme mallia miten kiusataan, ketä kiusataan ja mistä syistä voi kiusata :

1. Ihonväri, sukujuuret, kansallisuus – Ryssien ja terroristien kanssa ei kaveerata. Niitä voi potkia vaikka porukalla, oppivatpahan Suomen tavoille. (Mutta rasisteja ei olla, muista se!)

2. Uskonto – Suomi on kristitty maa. Muut painukoot v*ttuun jos eivät sitä ymmärrä, p*rkele. Tänne ei mitään vääräuskoisia kaivata.(Mutta me ei sitten olla mitään hihhuleita, eihän me edes kuuluta kirkkoon, koska kirkollisvero!) 

3. Varallisuus – Rikkaiden pennut on hemmoteltuja kakaroita eikä ne tajua mistään mitään. Ai sen kännykkä hajos, yhyy, kyllä pappa betalar niille uudet kuitenkin. Mutta me ei sitten olla mitään köyhiä, meillä on varaa ostaa ruokaa ja vaatteita ihan oikeasta kaupasta. (Mutta silti meillä ei ole koskaan tarpeeksi rahaa ja joillakin on aina enemmän ja se on meiltä pois!)

4. Koko – Hyi mikä läski! Senkin lipputanko, kopiseeko pää kattoon! Etkö kääpiö ylety! Etkö oo saanu ruokaa ku oot noin naru! (Mutta muista käyttää korkokenkiä ja musta hoikentaa!) 

5. Ulkonäkö yleensäkin – Hyi mitkä vaatteet ,miten toi kehtaa olla ihmisten ilmoilla ton näkösenä. Karsee tukka. Ihme hippi. Tuollakin naama täynnä rojua. (Mutta me ollaan just niinku me halutaan!)

Tämänkö minä haluan opettaa lapselleni, kiusaamisen jalon taidon ja sitten moittia häntä siitä, kun hän tekee juuri kuten olen hänelle opettanut?
Miksi me toimimme näin, mikä saa meidät kiusaamaan? Siksi, että meidät on opetettu pelkäämään sitä, mitä emme tiedä ja tunne.

Meidän on aika lopettaa pelkääminen ja alkaa kohtaamaan ihmiset yksilöinä, ottaa selvää asioista ja tutustua ennen kuin alamme huutelemaan ja tuomitsemaan. Meidän on aika lopettaa toisten ihmisten solvaaminen, jättää ennakkoluuloisuus pois ja alkaa keksiä toimivia ratkaisuja tilanteiden selvittämiseksi yltiöpäisen meuhkaamisen sijasta. Tehdä konkreettisesti asioita. Kyllä, me ihan jokainen pieni ihminen voimme. Sinä ja minä.
Me jokainen voimme vaikuttaa asioihin, ja meillä olisi suuri valta saada hyvää aikaiseksi ja auttaa muita ihmisiä. Toki toiset käyttävät auttamista vain hyväkseen, toiset ovat oikeasti avun tarpeessa eikä kukaan voi tietää etukäteen kuka on kumpaa ryhmää. Olemmeko siis mieluummin auttamatta ketään, ihan vain varmuuden vuoksi?

Haluatko sinä olla kiusaaja ja opettaa lapsellesi, että toiset ihmiset ovat parempia kuin toiset? Minä en.